Sisäsoudun SM-kisat

KAUSI 2020

 

Sisäsoudun SM-kisat 08.02.2020

 

Jälleen kerran kisakautemme alkoi perinteikkäissä sisäsoudun SM-kisoissa Helsingin urheilutalolla. Kotiin mukaamme lähti Suomen mestaruus sekä SM-pronssi. Joonakselle voitto oli ensimmäinen henkilökohtainen aikuisten Suomen mestaruus. Tätä täydensi Anttonin loistava SM-pronssisija, joka tuli Anttonin uudella henkilökohtaisella ennätyksellä. Joten voimme todeta, että kisakausi alkoi osaltamme loistavissa merkeissä. Tietenkin täytyy kuitenkin olla rehellisiä, kuten tapoihimme kuuluu. Välttämättä ihan jokainen soutaja ei ollut paikan päällä mitauttamassa fyysistä kuntoaan. 

 

Vaikka kisat olivat sijoitusten valossa loistava suoritus meiltä, niin kokonaiskuva jäi vielä osaltamme pettymykseksi, mikä näkyy hyvin mitallien jaossa otetussa kuvassa. Molemmat jäivät aavistuksen asetetuista tavoiteajoistaan. Tähän saattoi vaikuttaa hienomuotoinen ylilautuminen sekä kovat rasitustasot, mitä meillä on ollut viime aikojen harjoituksissa.

 

Pääasia kuitenkin on, että olemme fyysisellä tasolla menneet viime vuodesta paljon eteenpäin ja tästä on hyvä lähteä rakentamaan kisakautta 2020. Odotamme innolla, että pääsemme Italiaan leireille ja näkemään, miten talvikauden työ näkyy vesillä! Eteenpäin on menty ja se on varmaa =) ! 

 

Tarkemmat kisatulokset löytyvät linkin takaa https://www.finnrowing.com/wp-content/uploads/2020/02/FIRC2020-tulokset.pdf