Vuosi 2019 pähkinänkuoressa

Sisäsoudun kisoillla on tuskaista aloittaa kausi
Leiri tunnelmaa
Tiukkaa kilpailua lippulaivalla
Lippulaivalle ei kelpaa kuin voitto

 

 

VUOSI 2019 lukuina

 

~15 500 kilometriä matkustamista

~ 28 kilometriä kilpailua

~ yli 1000 kilometriä harjoittelua samassa veneessä

~ yli 20 tuntia keskimäärin viikossa yhdessä 

~ sekä todella paljon muuta...

 

Leiriä ja tekniikan hakua

 

Vuoden alussa päätimme, että keskitymme alkukauden tekniikan kehittämiseen. Tässä onnistuimme hienosti, mutta sen osalta kehittäminen on vielä kesken. Eikä se koskaan valmiiksi tule, vaan aina löytyy jotain kehitettävää tekniikan saralla. Kuitenkin tällä kaudella saimme hienosti vietyä tekniikkaa etenpään. Tästä suuri kiitos kuulee meidän päävalmentajalle Markku Hirviselle. Joka jaksaa viikoittain, lähes päivittäin olla mukana harjoituksissamme, jotta voimme kehittyä. 

 

"Nälkämme kasvaa syödessä"

 

Jos voisi kuvailla, millainen olotila meille jäi kaudesta 2019, niin sen voisi tiivistää toteamalla "nälkämme kasvaa syödessä". Kausi antoi meille paljon, mutta välillä se myös rankaisi meitä kovemmin kuin olisimme uskoneet. Suurimpana onnistumisena voimme pitää Pohjoismaiden mestaruutta, jonka saavutimme heti juhannuksen jälkeisenä viikonloppuna. Tämä antoi paljon motivaatiota, ja ajatuksen, että ehkä jo lähitulevaisuudessa voimme olla lähellä pääsyä Maailman Cupin osakilpailuita. Meidän vaan täytyy pystyä kehittämään itseämme entistä enemmän ja puristamaan itsestämme entistä enemmän irti tulevaisuutta varten. 

 

"Pettymyksemme on toisten voitto"

 

Näin voi tiivistää SM-kilpailut ja sitä seuraavan Liettuan viikonlopun kilpailut. Saavutimme molemmissa kilpailuissa toiset sijat, mikä itsessään on hieno saavutus. Kuitenkin meille se oli suuri pettymys, johon vaikuttivat monet asiat. Suurimpana se, että lämmittelyn aikana SM-kisoissa törmäsimme betonilaituriin, jonka johdosta kaaduimme. Kaatumisen seurauksena Joonas loukkaantui ja vene hajosi pahasti. Pikapaikkauksella ja kipu lääkkeillä kuitenkin saimme irti hyvän tuloksen SM-kisoista ja Liettuan kisoista. Kuitenkin, emme voi olla ajattelematta, mitä ilman tätä kaatumista olisimme voinetkaan saavuttaa näistä kisoista. Mutta tämähän on urheilua ja tällaista tapahtuu... Kuitenkin sen voimme todeta näytimme, että me emme pienistä vastoin käymisistä lannistu, vaan silti yritämme taistella!