Etusivu

 

T

urun Soutajat ry on 40-vuotisen historiansa ajan kuulunut Suomen menestyneimpiin olympialuokkien soutuseuroihin. Kirkkaimpina saavutuksina seuran palkintokaapista löytyvät yksi maailmanmestaruus ja useita Pohjoismaiden mestaruuksia. Turkulaisen soutuideologian kulmakiviä on alusta saakka ollut nähdä soutu joukkuelajina, mikä käytännössä on näkynyt panostuksena isoimpiin veneluokkiin eli nelosiin ja kahdeksikkoon. Vuoden 1976 olympialaisissa Suomea edusti Turun Soutajien puhdas seuranelonen, MM-kisoissa seuralla on ollut nelosedustuksia niin aikuissa, nuorissa kuin junioreissakin. Nuorten sarjassa on turkulaiset ovat edustaneet maatamme myös kahdeksikossa.

Turun Soutajat on ylpeä perinteistään ja aikoo myös tulevaisuudessa puolustaa mainettaan suomalaisen joukkuevenesoudun linnakkeena. Turussa tullaan myös jatkossa tuottamaan kansainvälisen tason soutujoukkueita ja pidetään huoli siitä, että 1960-luvulla alkanut useiden kymmenien nelosten ja kahdeksikon Suomen mestaruuksien ketju jatkuu.


Vuoden 2011 hopeamitalistit Inkeri Kyynäräinen ja Sanni Jyrkkänen pienveneiden SM-kisoista Tampereelta

Suomen Soutuliitto

 
 © 2011-2012 Turun Soutajat Ry Åbo Roddare Rf SLU  |  Sporttisaitti  |  tulosta sivu